
Saatuaan ruokamyrkytyksen lokakuussa 2017 Osman lakkasi syömästä vankilan ruokaa ja siirtyi syömään eristyssellinsä teenkeittimellä kokkaamiaan aterioita. Aloitettuaan taas syömään vankilaruokaa helmikuun lopussa 2018 hän sai vakavia vatsakipuja.
Osman, joka siis myrkytettiin hänelle tuodulla vegaaniruoalla lokakuussa 2017 ja helmikuussa 2018, on sanonut päävaatimuksensa olevan, että näistä myrkytystapauksista aloitettaisiin tutkinta. Huolimatta Osmaniin kohdistuneista sortotoimista, kuten eristys, alastomat ruumiintarkastukset, kamerat selleissä, vierailijoiden ja kirjeiden kieltäminen ja MYRKYTYS, hän ei antanut periksi tuumaakaan vaan aloitti määräämättömän mittaisen nälkälakon 26.3.2018.
Pelon, alistumisen ja myöntymisen takia valtion voima murskaa kehot alleen painollaan. Valtion yritykset epäyksilöllistää poliittiset henkilöt järjestelmällisellä paineella tulisi tuhoutua Osmanin vastarinnan voimasta. Mitään kultaista keskitietä ei ole valtion kanssa, joka rakentaa palkkio-rangaistus -menettelytapaa vankien eliminoimiseksi. Osman Evcanin taistelu on suunnattu auktoriteetteja vastaan. Ainoa keino osoittaa, ettei hän tottele auktoriteetteja, hän ei hyväksy auktoriteetteja, on pistää kehonsa peliin. He voivat tuhota ja jakaa poliittisia identiteettejä murhilla, ei vankilan käytänteillä.
Me kutsumme kaikki, jotka taistelevat valtiota, valvontaa ja kontrollia vastaan, sisällä tai ulkona, jakamaan Osman Evcanin kamppailu.